Hugo van der Goes

 Albrecht Dürer noteerasi vuosien 1520 ja 1521 Alankomaiden matkallaan neljä suurta 1400-luvun maalaria: Jan van Eyckin (kuolinvuosi 1441), Rogier van der Weydenin (kuolinvuosi 1464), Stefan Lochnerin (kuolinvuosi 1451) ja Hugo van der Goesin (1482/83). 

Pyhä Luukas piirtää Neitsyt Mariaa. n. 1475,80.  Tammipaneeli muodosti kerran diptyykin vasemman puoliskon.  Evankelista Luukasta pidettiin ensimmäisenä kristillisenä taidemaalarina.  Näyttelyteksti kuvaa, että tässä hän työskentelee kuin varhainen hollantilainen taiteilija: Madonnan maalausta varten hän piirtää ensin muotokuvan paperille;  hänen takanaan on valmiina maalaustelineeseen kehystetty ja pohjustettu maalauspaneeli. Lissabon, Museu Nacional de Arte Antiga

Brysselissä Dürer kirjoitti nähneensä van der Goesin "hyvän maalauksen" (gut gemähl), ja Bruggen Pyhän Jaakobin kirkossa hän katseli "arvokkaita Rudigerin [eli Rogierin] ja Hugon maalauksia, jotka molemmat olivat suuria mestareita" (die köstlichen gemahle von Rudiger und Hugo, die sind beede grosz master ge west)". (Lainaus Stephan Kemperdickiltä näyttelyluettelon johdannosta).

Nyt Gemäldegalleriessa on mahdollisuus tutustua näistä neljästä mestareista Hugo van der Goesiin. Näyttely on ensimmäinen hänen taiteensa kokonaisesitys, ja sitä onkin verrattu merkittävyydeltään Amsterdamin Rijksmuseumissa parhaillaan menossa olevaan Vermeer-näyttelyyn. Näyttelyssä on esillä 60 teosta van der Goesilta ja hänen aikalaisiltaan ja seuraajiltaan. Lainoja on saatu 38 kokoelmasta. Esille on myös pitkään konservoitavina olleita teoksia. Monet teokset ovat kärsineet aikojen saatossa ja näyttelyn teksteissä mainitaan, että alun perin maalausten värit olivat paljon voimakkaampia. Mutta esimerkiksi näyttelyn päättävä Monfortin alttaritaulu vahvistaa Dürerin arvion. Kyseessä on suuri mestari.

Hugo van der Goes (n. 1440–1482/83) oli 1400-luvun jälkipuoliskolla merkittävin hollantilainen taidemaalari.  Hänet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1467, jolloin hänestä tuli itsenäinen mestari Gentissä.  Tämä merkitsi erittäin menestyksekkään uran alkua, joka toi taiteilijalle suuren määrän tilauksia.  Hänet valittiin useita kertoja Gentin maalarikillan johtoon. Hänen elämäntarinansa poikkesi tavanomaisesta taiteilijaelämäkerrasta siinä, että noin vuonna 1476 hän asettui luostariin maallikkoveljenä.  Siitä huolimatta hän jatkoi taiteellista työtään suuressa mittakaavassa, epäilemättä useiden assistenttien avulla.  Muutama vuosi luostariin tulon jälkeen Hugo kuitenkin sai yllättäen salaperäisen mielisairauden.  Hän ei toipunut siitä, hän kuoli hetken kuluttua ja haudattiin luostarin pihalle. Näyttelyn tekijät luonnehtivat Hugo van der Goesin elämää aikansa taiteilijalle ainutlaatuiseksi. ”Sitä leimasi jännite maallisen menestyksen ja luostarin vetäytymisen välillä.  Hänen teoksensa heijastavat näitä äärimmäisyyksiä ja näyttävät uuden tunnekokemuksen kivusta ja autuudesta.”

Kiinnostavaa on myös se, miten paljon näyttely löytää Hugo van der Goesin taiteen jälkivaikutusta. Hän uudisti ajan taidetta - näyttelyn mukaan - muun muassa kehitti uudentyyppisen kerronnan uudella tapaa rajatuilla henkilöhahmoilla ja lähikuvilla.

Hugo van der Goes asui loppuvuosinaan Rood Kloosterissa (punainen luostari) lähellä Brysseliä ja mitä ilmeisimmin palkkasi useita avustajia, jotka auttoivat häntä suurissa toimeksiannoissa.  He eivät olleet luostariveljiä, vaan maallikoita, jotka asuivat alueella.  Hugon kuoleman jälkeen 1482/1483 osa työpajasta asettui Brysseliin ja myös muualle.  Omiin töihinsä he käyttivät usein luostarin työpajan malleja.  Siten Hugon keksintöjä ja kompositioita kopioitiin hänen kuolemansa jälkeen ja ne toimivat inspiraationa muille taiteilijoille pitkälle 1500-luvulle. Tiedetään myös, että taiteilijan Portinari-alttarilla (1476) oli suuri vaikutus Italian renessanssin taiteeseen.

Taiteen ympärille rakennetaan usein myös mielenkiintoisia tarinoita. Tässä van der Goesista on tehty 1800-luvun lopun hullun nerouden symboli. Munkkiveli Gaspar Ofhuysin kronikkakäsikirjoitus nimittäin löydettiin vuonna 1863 ja siinä Gaspar kertoo Hugon uskoneen olevansa kirottu, ja hänet voitiin estää tekemästä itsemurhaa vain väkisin. Apotti oli myös määrännyt hänelle soitettavaksi rauhoittavaa musiikkia. Lisämausteen tarinalle antaa se, että Vincent van Gogh mainitsee van der Goesin ja suurta huomiota saavuttaneen Émile Wautersin monumentaalisen historiamaalauksen kirjeessään veljelleen. Vincent vertasi omaa mielentilaansa ja jossain määrin samaistui Hugoon.

 

Näyttelyn mukaan myöhäiskeskiaikainen taiteilija Hugo van der Goes esiintyi 1800-luvulla laajalle levinneen nykyajan hullun nerouden ensimmäisenä edustajana.  Tätä edisti myös Émile Wautersin monumentaalinen historiallinen maalaus vuodelta 1872.  Luostarin priori seisoo taiteilijan takana ja yrittää parantaa taidemaalarin hulluutta musiikilla. Hugo van der Goesin hulluus. 1872. Kangas. Bryssel, Belgian kuninkaalliset taidemuseot

Kuninkaitten kumarrus on luultavasti vanhin säilynyt taidemaalarin teos.  Monumentaaliset hahmot, hienovaraisesti vaihtelevat värit ja hämmästyttävät valotehosteet asettavat, näyttelytekstin mukaan uudet standardit ajan kuvataiteelle  Paneelin alkuperäinen sijainti ei ole tiedossa, mutta se toimi mallina useille alankomaalaisille maalareille vuosikymmeniä.  1500-luvun lopulla se löysi tiensä Monforten jesuiittaluostariin Espanjaan. Alttaritaulun keskipaneelia pidetään Hugo van der Goesin tärkeimpänä säilyneenä maalauksena.  Se on säilynyt, joskaan ei ehjänä: molemmat sivuosat ovat kadonneet, ja keskipaneelin yläosaa lyhennettiin 1600-luvulla siten, että siitä jäi jäljelle vain noin 10 cm.  Kadonnut osa voidaan rekonstruoida useiden maalauksen kopioiden ja muunnelmien avulla.  Näyttelyssä alkuperäinen paneeli on esillä modernilla lisäyksellä sen alkuperäisen ulkoasun visualisoimiseksi.  

 

Kuninkaitten kumarrus (Monforten alttaritaulu). Noin1470/75. Tammi. Berliini, Gemäldegalerie

 

Paimenten kumarrus n.  1480. Tammi. Berliini, Gemäldegalerie SMB. Näyttelytekstissä arvellaan, että paneelin epätavallisen leveä muoto on saattanut määräytyä sen alkuperäisen sijainnin perusteella.  Erityisesti korostuvat paimenet: he kiirehtivät pellolta palvomaan vastasyntynyttä Kristusta.  Näytelmän edessä ovat profeetat Daniel ja Jesaja.  He avaavat verhoja ja paljastavat siten tapahtumien kulun

 Näyttelyssä on esillä joitakin muotokuviakin. Yksi on epätavallinen paperille maalattu muotokuva.  Näyttelyn mukaan Hugo van der Goes on saattanut käyttää tällaisia ​​muotokuvia malleina elävöittääkseen paneelimaalauksiaan yksittäisillä kasvoilla. 

 

Vanhan miehen muotokuva. Vuoden 1475 jälkeen. New York, Metropolitan Museum of Art

Hugo van der Goes
Zwischen Schmerz und Seligkeit

31.03.2023-16.07.2023