Retrotopia - näyttely sosialististen maiden muotoilusta

DDR:n esinekulttuuri on kiinnostanut keräilijöitä ja designista kiinnostuneita jo pitkään. Myös Itä-Saksan arkkitehtuuri on alkanut ainakin jossain määrin kiinnostaa tutkijoita. Mutta mitä oli ajan designin takana, millainen oli muotoilun kenttä DDR:ssä ja muualla sosialistisessa leirissä?

Saturnas-pölynimuri, Liettua

Berliinin taideteollisuusmuseossa esillä oleva Design for Socialist Spaces on näyttely, joka tarkastelee muotoilun roolia ja vaikutusta entisen itäblokin maissa ja Jugoslaviassa 1950- ja 1980-luvuilla.  Näyttely on tehty yhteistyöverkostona, kustakin maasta on omien kuraattorien voimin valmisteltu katsaus ajan kotimaiseen muotoiluun. Berliinin näyttelyssä osiot on koottu 11 numeroituun huoneeseen tai ”kapseliin”.

Retrotopia.  Design for Socialist Spaces etsii siis Itä-Euroopan historian jälkiä: Millaista oli arjen suunnittelu Tallinnan ja Zagrebin välissä sijainneissa sosialistisissa maissa. Näyttelyn ideoija, Kunsgewerbemuseumin designin kuraattori Claudia Banz kirjaa näyttelyn saatesanoissa, että sosialistisen kauden suunnittelukäytännöille oli ominaista vilkas verkostoituminen sekä keskenään että rajan yli toiseen poliittiseen leiriin (jota unkarilaisen historioitsija György Péter kutsui "nylonesiripuksi”). Näyttelyssä on joitakin viitteitä vuorovaikutuksesta Suomenkin suuntaan.

Entä mikä rooli "designilla" oli kehitysoptimismin ja ympäristösuunnittelun välisissä käytännöissä?  Mitä sosiaalisia haasteita suunnittelijat kohtasivat ja mitä visioita he esittivät?

Näyttely on kiinnostava, mutta pelkästään näyttelyobjekteihin tutustumalla ei ole kovin helppoa saada vastausta kysymyksenasetteluun. Etenkin kun näyttelytekniikka ei ole kovin laadukasta, aina esineiden omituisesta numeroinnista lähtien. Näyttelytilatkin ovat kaukana toisistaan. Sinänsä kiinnostava osio on sijoitettu museon aulatiloihin, kun maaesittelyt ovat Gemäldegallerien rakennuksessa pitkän käytävän päässä.

Syvemmälle pääsee kuitenkin näyttelyn 63 sivuisen opasmonisteen avulla (jonka saa ottaa myös mukaan - onneksi, sillä lehden pientä printtiä on vaikea lukea niukassa näyttelyvalaistuksessa). Näyttelyyn liittyy myös laadukkaan oloinen katalogi.

Näyttelyesineitä on toki mukava katsella myös ilman laajaa taustoitusta, retroilunkin hengessä.

Iso osa muotoilun kehitystä olivat blokin sisäiset ja myös kansainväliset näyttelyt. Näyttelyistä tuli tärkeä foorumi muotoilun edistämiselle ja levittämiselle.  Tavoitteena oli myös muokata kuluttajien makua kannustamalla yksinkertaisten teollisesti valmistettujen muotojen pariin, eli modernin muotoilun tuomiseen kotiin.

Retrotopian mukaan kansainväliset näyttelyt ja tarjosivat tilaisuuden osoittaa sosialistisen järjestelmän edistymistä ja elintasoa maailmanlaajuiselle yleisölle.  Itäblokin ja Jugoslavian kokeelliset näyttelyt saivat usein laajaa huomiota.  Samaan aikaan muotoilua käytettiin kansallisen identiteetin rakentamisessa, ja näyttelyt tarjosivat tavan korostaa kansakunnan omaperäisyyttä sen ideologisessa leirissä, minkä vuoksi kansallisilla perinteillä oli usein tärkeä rooli modernismin rinnalla näissä nykyhetkessä. Ehkä samalla tavalla Suomessakin miellettiin esimerkiksi Milanon triennaalit? Itä-Euroopan maat isännöivät myös useita tärkeitä näyttelyitä ja messuja

Ruum ja Vorm (tila ja muoto) oli kokeellisen työn näyttely, joka pidettiin ensimmäisen kerran Tallinnan Taidehallissa vuonna 1969. Näyttelysarja jatkui vuoteen 1989 asti.  Näyttelyn käynnisti ja järjesti Viron SSR:n taiteilijaliiton suunnittelijaosasto, jonka tavoitteena on esitellä yleisölle viimeisimmät ympäristösuunnittelun tutkimukset. Modulaariset istuin- ja pöytäelementit suunniteltiin Ruum ja Vorm  -näyttelyn ensimmäistä kertaa varten.  Modulaarinen istuin. Bruno Tomberg (1926–2021) puuta, nahkaa. Modulaarinen pöytä. Bruno Tomberg (1926–2021) puuta. Viron sosialistinen neuvostotasavalta, 1969 Viron taideteollisuusmuseo, Tallinna

Mari Laanemets, yksi Retrotopian kuraattoreista kirjoittaa, että vaikka yhteydet länteen olivat tärkeitä, niin Neuvostoliiton poliittisten intressien vetämänä edistettiin myös blokin sisäistä yhteistyötä.  Tavoitteena oli luoda yhtenäinen suunnittelujärjestelmä ja tietopohja sekä määritellä uudelleen muotoilukenttä sosialististen yhteiskuntien näkökulmasta.  Ajatukset "sosialistisen yhteiskunnan" muotoilusta saivat vielä laajempaa kaikua 1960-luvun lopun maailmanlaajuisten yhteiskunnallisten mullistusten aikana, jolloin kulutusyhteiskunnan kritiikki sekä muotoilun sosiaalinen ja moraalinen rooli nousivat länsimaisten tietoisuuteen. Hän nostaa esille miten argentiinalaissyntyinen, Euroopassa asuva Tomás Maldonado etsi vaihtoehtoja länsimaisille kuluttajakeskeisille suunnittelujärjestelmille. Maldonado oli Itä-Euroopan suunnitelmatalouksissa usein kunniavieras. 

Propagandatehtävänsä lisäksi näistä näyttelyistä tuli ainutlaatuinen kokeilukenttä niin arkkitehdeille kuin suunnittelijoillekin.  Näyttelyarkkitehtuurin rajallinen mittakaava mahdollisti sellaisten ideoiden testaamisen, joita ei olisi voinut toteuttaa muualla, ja tarve erottua kansainvälisessä kontekstissa mahdollisti usein suuremman luovan vapauden. (Mari Laanemets)

Tämä televisio esiteltiin ensimmäisen kerran vuoden 1975 Leipzigin kevätmessuilla, ja se saa nykyaikaisen tuntuman värillisestä muovikotelosta ja etulevyjen puuttumisesta.  Se oli saatavissa punaisena, keltaisena tai valkoisena ja toimitettiin sisäänrakennetun radion kanssa tai ilman.  Länsi-Saksassa sitä myytiin nimellä Bruns Funny S. Suomesta tähän tarjoaa vertailukohdan ja ehkäpä mallinkin Asan muovinen televisio vuodelta 1969. Combi-Vision 310 TV radiolla. Jochen Ziska (s. 1941) ja Klaus Ebermann (s. 1943) muovi, lasi, metalli. Valmistaja VEB Robotron-Elektronik Radeberg, Itä-Saksa, 1975 Utopian ja jokapäiväisen elämän museo, Eisenhüttenstadt

Kulutustavaroiden teolliseen tuotantoon kiinnitettiin suurta huomiota.  Muotoilun katsottiin usein sisältävän kaikkea kulutustavaroista rakennusten ja ympäröivän ympäristön muotoiluun. Muotoilun vakiinnuttamista toimialaksi seurasi sen teoreettinen kehittely.  Näyttelyn mukaan yksi keskeinen ajatus oli 'Open Form' -konsepti, joka käsitteli modernisointiin liittyvää yksitoikkoisuutta ja yhtenäisyyttä erityisesti massatuotantona.  Arkkitehdit ja suunnittelijat etsivät lisää joustavuutta, mikä sisälsi käyttäjien enemmän osallistumista suunnitteluprosessiin.  Tämä oli osa laajempaa keskustelua, joka nähtiin kansainvälisesti toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja Itä-Euroopassa stalinistisen diktatuurin päättymisen jälkeen ja jonka tavoitteena oli uusi yksilön ja kollektiivin välinen suhde.  Taloudellisesta näkökulmasta yksinkertaiset modulaariset muodot ja järjestelmät mahdollistivat joustavamman ja kustannustehokkaamman tuotannon.  1970-luvulla nähtiin erilaisia "totaalisen suunnittelun" projekteja.

Tämä suomalaisiakin tuoleja muistuttava teollisuustuotantoon suunniteltu tuoli voitti kultamitalin vuonna 1955 Zagrebin ensimmäisessä triennaalissa.  Tuotanto aloitettiin vuonna 1961, kun Zagrebin Workers' Universitylle valmistettiin 1 100 kappaletta. Bernardo Bernardi (1921–1985) lakattu puu, vaneri. Kroatia, Jugoslavia, 1955–1961 Taide- ja käsityömuseo, Zagreb

Näyttelykuvassa esillä oleva keittiö voisi olla lähtöisin myös Suomesta, 1960-luvun pientalosta. Ehkä kuitenkin ilman lihamyllyä ja irrallista astiankuivaustelinettä

Vain sisäpiiriläiset tiesivät suunnittelijoiden nimet.  Saksassa Deutscher Werkbundin ja Bauhausin vanhojen mestareiden kouluttamat Itä-Saksan suunnittelijat tekivät parhaansa rajoitetuissa tuotanto-olosuhteissa saavuttaakseen maksimaalisen toiminnallisuuden ja esteettisen vetovoiman yhdistettynä kestävyyteen ja ajanmukaisiin tyyleihin. 

Olemassa olevan rakennuskannan säilyttäminen, peruskorjaus ja modernisointi oli osa Itä-Saksan asunto-ohjelmaa.  Opas vanhojen talojen asukkaille tämä tarjosi konkreettisia neuvoja ja ehdotuksia nykyaikaiseen asumiseen ja mukavuuteen historiallisessa rakennuskannassa. Parempaa asumista vanhoissa rakennuksissa: peruskorjaus- ja sisustusideoita Ines Rautenberg ja Jürgen Schulz. Julkaisija VEB Verlag für Bauwesen Berlin, Itä-Saksa, 1975 Utopian ja jokapäiväisen elämän museo, Eisenhüttenstadt

Suunnittelija häivytettiin taustalle.  Ja silti, näyttelyn mukaan,  on asioita, jotka nähdään nykyään design-ikoneina, kuten näyttelyssä esillä olevat Heliradion k20-kaiutinpallo, Kontrast-pöytävalaisin ja Variopur-malliston muovihuonekalut. 

ETA 80 puhelin, Davorin Savnik (1929-2014), muovia, elektroniikkaa. Valmistaja Iskra, Jugoslavia, 1979. ETA 80 -puhelin, jonka Davorin Savnikin suunnittema puhelin oli pitkäkestoinen myyntimenestys. Museum für Architektur und Design, Ljubljana / Arkkitehtuurin ja muotoilun museo, Ljubljana

 

Sputnik samovaari. Konstantin Sobakin (s. 1929). Neuvostoliitto, 1974 valettu ja leimattu metalli, nikkelipinnoitus, muovi. Valmistaja Suksun Metalware Plant, 1976–80-luvun alku.  Alyona Sokolnikovan yksityinen kokoelma. Keräilijä kertoo näyttelyn esinetekstissä:  Pidän Sputnik-samovaaria erityisen kiinnostavana, koska se perustuu kuuluisan taiteilijan luonnokseen.  Suunnittelu on vuodelta 1974, jolloin avaruusajan villitys oli jo ohi, mutta se on silti hieno näyte aikakaudesta, joka ilmentää leikkisää postmodernistista muotoa.  Samovaarin tuotanto oli teknisesti vaativaa, joten sitä valmistettiin rajoitettuna eränä. Samovaari on nykyään keräilyesine.

Myös kannettava sähköpölynimuri heijasti aikakauden avaruusajan estetiikkaa (tästä estetiikasta on kiinnostavia esimerkkejä myös Suomesta).  Imuri oli yksi 1960-luvun suosituimmista sosialistisen leirin design-esineitä. Vastaava läntinen tuote oli Hooverin pölynimuri. Tämän legendaarisen tuotteen takana olevan liettualaisen suunnittelutiimin nimet tulivat tunnetuksi vasta vuonna 2018, kun Liettuan itsenäisyyden satavuotisjuhlavuotta vietettiin National Gallery of Art -näyttelyn Stories of Things: Lithuanian Design 1918–2018 tutkimuksessa. Saturnas-pölynimurit. Vytautas Didžiulis (suunnittelijat Almantas Laužadis ja Arkadijus Šapiro, teknikko Algirdas Griškevičius ja tuotantopäällikkö Ivan Makmak), muovia, metallia. Valmistaja Vilnius Electric Welding Equipment Factory Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta, 1962 - noin 1975

Tallinna on näyttelyssä hyvin esillä. Esiin nostetaan Moskovan olympialaisten kaupunkisuunnitteluryhmä, joka perustettiin suunnittelija Matti Õunapuun johdolla.  Hän toi ryhmään useita kollegoita.  Tiit Jürna, joka oli juuri väitellyt olympiakaupunkisuunnittelusta, ja Taimi Soo, joka valmistui vuonna 1973. Heille se oli ensimmäinen tämän laajuinen ja tyyppinen kaupunkiympäristön suunnittelua käsittelevä projekti.  He olivat kaikki valmistuneita Viron valtion taideinstituutin taideteollisesta tiedekunnasta, joka perustettiin vuonna 1966 vanhemman materiaaleihin keskittyvän taideteollisuuslaitoksen rinnalle.  Siihen asti käsitettä "design" ei ollut vielä hyväksytty tai käytetty koulutuksen tai käytännön yhteydessä.  

Kuva opastusjärjestelmästä.  Alkuperäinen 1978, jälleenrakennus vuonna 2022 Viron Taideteollisuusmuseo, Tallinna (Esine on esillä näyttelyhallin edessä olevassa porraskäytävässä ja näyttelyn valokuvassa.) Kai Lobjakas. Olympiaregatan kaupunkisuunnitteluelementti, malli 1:4 Urban Design Group - Tiit Jürna (s. 1953). Matti Õunapuu (s. 1945), Taimi Soo (s. 1947) metalli, synteettinen kangas

Kisaa edeltävien vuosien ajan valmistauduttiin: kaupunkikuvaa tarkkailtiin ja analysoitiin suunnittelun näkökulmasta ja suunnitteluideoita testattiin vuoden 1979 Baltic Regatassa.  Tallinnan keskusta ja Pirita saivat kesällä 1980 uuden ilmeen.  Tavoitteena oli täyttää kaupunki suurilla mutta läpinäkyvillä elementeillä. Arkkitehtoniset muodot kevyessä purjekankaassa antoivat kaupungille juhlavan ilmeen.  Myös myyntikioskeille ja liikennekylteille luotiin uusi visuaalinen ratkaisu ja Piritan Olympiaurheilukeskukseen valmistettiin opastejärjestelmä.

***

 

Mikä on retrotopia?  Minulle se on yksityisten tilojen tunne, jossa ihmiset voivat elää haluamallaan tavalla, jossa jokaisella on koti ja toimeentulo.  Asuntoja, joissa laitteet eivät kerää dataa ja älykoti on vielä kaukana.  Vai onko se vain nostalgiaa?  Silke lhden-Rothkirch (näyttelyteksti)

 

 

Avaruusajan muoviesineitä Suomessa, YLEn juttu