Entä jos? Saksan historian käännekohdat

Saksan historian museo vertautuu monella tapaa maan museokentässä kansallismuseoon. Nimi on Saksan vaikean 1900-luvun historian myötä parempi näin. Saksasta löytyy kyllä varsinainen kansallismuseokin,  Germanisches Nationalmuseum vuodelta 1852, Nürnbergissä. Berliinin museo perustettiin vasta vuonna 1987, ei ylistämään kansakuntaa vaan, museon mukaan, selittämään kansakunnan syntyä ja stimuloimaan kriittistä ajattelua. Muurin murtumisen jälkeen museo sijoittui nykyisiin tiloihin ja korvasi siellä aiemmin sijainneen sosialistisen Saksan historian museon. Museon laajaa pysyvää näyttelyä uudistetaan parhaillaan, mutta Pey-uudisrakennuksessa on esillä vaihtuvia näyttelyjä.

Kuoleman voitto, (luurankojen tanssiinkutsu). Felix Nussbaum, Bryssel, huhtikuu 1944, öljy kankaalle. Triumph des Todes (Die Gerippe spielen zum Tanz). Deutsches Historisches Museumin Roads not taken -näyttelyssä esillä oleva teos on juutalaisen taiteilijan Felix Nussbaumin viimeinen maalaus. © Felix-Nussbaum-Haus im Museumsquartier Osnabrück, Leihgabe der Niedersächsischen Sparkassenstiftung

Museon kiinnostavat ja kokeilevat näyttelyt osoittavat, että 1980-luvun loppupuolella museon visiota ja missiota työstänyt historioitsijoiden, taidehistorioitsijoiden, kulttuurintutkijoiden ja kuraattorien työ on onnistunut. Vaikkakaan kaikki näkemäni näyttelyt eivät ole olleet täysosumia.

Roads not taken. Tai entäpä jos olisikin käynyt toisin -näyttelyn tekijät haluavat esittää Saksan historian käännekohdat,  hyvin tunnetut historialliset tapahtumat uudessa valossa. Tavoitteena on rohkaista näkemään historia avoimena polkuna, erilaisten asetelmien ja päätösten sekä laiminlyöntien kenttänä

Näyttelyn ideoija, historioitsija Dan Diner kirjoittaa näyttelyesitteessä, että tavoitteena ei ole ollut luoda erilaista tai keksittyä versiota historiasta. Sen sijaan on keskitytty syvällisemmin siihen mitä todella tapahtui, tuomalla esiin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Nostamalla esiin vaihtoehtoisia todellisuuksia, on mahdollisuus ymmärtää paremmin mennyt todellisuus.

Lähestymistapa on jotenkin tuttu. Itse asiassa hiukan samantyyppistä apparaattia sovelsivat muutama vuosi sitten tulevaisuudentutkijat Turun historian museon tulevaisuustyöpajoissa. Ehkä tämäntyyppinen näyttelyideointikin voisi sopia myös vuonna 2027 avattavalle Historian ja tulevaisuuden museolle. Tai samana vuonna avattavan Helsingin uuden Kansallismuseon kokonaisuuteen.  Kuitenkin näyttävämmin ja immersiivisemmin toteutettuna. Ja ehkä mukaan voisi ottaa käännekohtia myös taiteen ja kulttuurihistorian puolelta.

Kiehtovimmat ja karmaisevimmat näyttelyosiot liittyvät ydinsodan vaaraan. Tämän osion liittää vääjäämättä nykyaikaan,  paraikaa käytävään  Ukrainan sotaan. Sen yhteydessä taktisten ydinaseiden käyttöä on pelätty ja ydinaseuhkaa on nostettu liiankin monta kertaa esille.

Entä jos: Ludwigshafeniin iskee atomipommi. Liittoutuneiden eteneminen pysähtyy Remagenin tuhotun sillan kohdalla.  Sodan päättyminen Euroopassa viivästyy kuukausilla.  Jotta Saksa antautuisi, Yhdysvaltain presidentti Harry Truman päättää käyttää atomipommia ensimmäistä kertaa.  Aluksi Berliiniä pidetään kohteena.  Mutta Ludwigshafenin teollisuuskompleksi näytti amerikkalaisille tärkeämmältä. Näyttelyn mukaan vain tukevasti rakennetun sillan vuoksi Saksa ei ollut ensimmäisen amerikkalaisen atomipommin kohteena.  Wehrmachtin epäonnistunut räjäytys Reinin sillan lähellä Remagenia maaliskuussa 1945 mahdollisti liittoutuneiden joukot etenemään nopeasti Ruhrin alueelle.  Liittoutuneiden sotilasstrategit olivat odottaneet, että sota Euroopassa jatkuisi ainakin syksyyn asti.  Asian saattamiseksi nopeasti päätökseen suunniteltiin  atomipommin pudotusta Saksaan.  Mutta sota päättyi nopeammin.  Sen sijaan sodan edetessä Tyynellämerellä päätettiin pommittaa Hiroshima ja Nagasaki. Kuvassa "Remagen / Ratkaiseva silta!" Neue Illustrierte, FRG, 1950/51 © DHM

Ensimmäinen ydintykistöammuksen testi. Elokuvassa Nevadan autiomaassa testataan tykistön ydinpommia, jonka suuruusluokka on suunnilleen sama kuin Hiroshiman pommilla.
Yhdysvallat, 1953. Kuva näyttelyn videosta (OI)

Ydinrajäytys öisessä Nevadan autiomaassa. USA, 5. heinäkuuta 1957 © National Archives, Washington, DC / Public Domain

Maailman sotilaalliset ryhmittymät vuoden 1961 alussa ja tyypillinen strategisten pitkän kantaman aseiden valikoima. Lähde: Helmut Schmidt, Defense or Retaliation.  Saksan panos Naton strategiseen ongelmaan, Stuttgart 1961. Kuvattu näyttelystä

Juliste "Ei ydinsodalle". Hans Erni, Stuttgart, 1954, paperi, painatus © 2022 Werke Hans Erni bei Nachlass Hans Erni, Luzern

Ydinsodan pelko oli aina läsnä kylmän sodan aikana.  Idän ja lännen väliset poliittiset kriisit 1950- ja 1960-luvuilla olisivat saattaneet käynnistää tällaisen sodan.  Eivät ainoastaan ​​poliitikot ja armeijat valmistautuneet tällaiseen tuhoisaan skenaarioon.  Myös väestönsuojeluviranomaiset valmistivat väestöä ydintuhoon.  He rohkaisivat ihmisiä varaamaan tarvikkeita hätätilanteissa. Ruokia oli hyvä olla varalle seuraavast: näkkileipää, keksejä ja laajaa valikoima valmiita aterioita, joita voi syödä myös kylmänä.  Juomaksi suositeltiin kivennäisvettä.

Esite "Jokaisella on mahdollisuus". Liittovaltion väestönsuojeluvirasto, marraskuu 1961 © DHM

Kuten tänäkin vuonna Suomessa, kylmän sodan Saksassa väestöä kehotetaan varastoimaan ruokaa hätätilanteita varten.  Tarjonnan piti riittää 14 päiväksi perheen ruokkimiseen ilman, että tarvitsisi tarvikkeita ulkopuolelta. Liittovaltion elintarvike-, maatalous- ja metsätalousministeriö, Saksan vihreä risti. Saksan liittotasavalta. Saksa, 1961. Kopio. Saksan historiallinen museo, Berliini. Kuva näyttelystä

Taktiset ydinaseet olivat 60 vuotta sitten lähempänä tavanomaisia aseita. Liittokansleri Adenauerkin ilmoitti hallituksensa jäsenille ”--jos Berliinissä tulee sotatoimia, lännen voittamiseksi siellä on taisteltava alusta alkaen ydinasein”. (Konrad Adenauer, liittohallituksen valittujen jäsenten kokouksen pöytäkirja, 7. helmikuuta 1962).

Komentoasema hallituksen bunkkerissa Bad Neuenahr-Ahrweilerissa. Liittovaltion perustuslaillisten elinten vaihtoehtoinen toimipaikka tunnetaan hallituksen bunkkerina kriisien ja puolustuksen varalta.  Se rakennettiin vuosina 1980–1972. Kriisin varalle harjoiteltiin useita kertoja, ja siihen osallistui jopa 1000 henkilöä. Achim Meurer. Hallituksen bunkkerin kalustus. Bad Neuenahr-Ahrweilerin hallituksen bunkkerin kalusteet, noin 1970. Kuva näyttelystä

Kaasunaamarin testilaite valtionbunkkerista. Bonn 1960. Kuva näyttelystä

Entä jos ydinaseita todellakin olisi käytetty? Näyttely nostaa esille Berliinin kriisin. Berliinin muuri nousi 13. elokuuta 1961 Berliinin keskelle.  Muurin rakentaminen oli huipentuma pitkään jatkuneelle kiistalle Berliinin neljän valtion asemasta.  Konflikti laajeni niin pitkälle, että jopa pelättiin ydinaseiden käyttöä.  27. lokakuuta 1961 amerikkalaiset ja Neuvostoliiton panssarit kohtasivat toisensa 16 tunnin ajan sektorin ylityspisteessä Checkpoint Charliessa.  Väärinkäsitys, pelkkä kipinä näytti riittävän laukaisemaan pahimman skenaarion. 

Berliinin muurilla DDR yritti pysäyttää väestön massiivisen muuton länteen liittotasavaltaan.  Amerikkalaiset ja neuvostopanssarit kohtasivat toisensa Checkpoint Charliessa lokakuun lopussa 1961. Saksan maaperällä olevat joukot asetettiin valmiustilaan idässä ja lännessä.  Kuvassa Länsi-Berliiniä huoltanut amerikkalainen lentokone, ns. "Rusinapommittaja" lähestyy Tempelhofia. Henry Ries, Berliini, 17. lokakuuta 1948 © DHM

Jo ennen Berliinin kriisiä Saksan sijaan sodittiin Koreassaa. Amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset olivat vastakkain Saksassa vuosina 1948–1949, välttäen kuitenkin sotilaallisen vastakkainasettelun. Samaan aikaan USA veti joukkonsa jaetulta Korean niemimaalta. Tämä sallii kommunistisen pohjoisen hyökätä etelään 25. kesäkuuta 1950.  Tämän sodan aikana Yhdysvallat kävi sotaa Kiinan tukemaa Pohjois-Koreaa vastaan ​​YK:n mandaatilla.  Näyttelyn tulkinnan mukaan idän ja lännen välinen sota, joka vältettiin Saksan maaperällä vuosina 1948/49, käytiin Korean niemimaalla vuosina 1950–1953.

Entä jos Berliinissä olisi käynyt hullusti? Näyttely kuvaa vaihtoehtoista todellisuutta. Tilanne Checkpoint Charliella kärjistyy.  Presidentti John F. Kennedy määrää osan muurista purettavaksi.  Neuvostoliiton panssarivaunut avaavat tulen.  Varsovan liiton maiden asevoimien tavanomaisen aseistuksen paremmuuden vuoksi Naton joukot käyttävät ydinräjähteitä. Alussa käyttö on rajoitettua, mutta johtaa maailmanlaajuiseen ydinkonfliktiin.

Näyttelyssä esitellään historian 14 historian käännekohtaa ja niille vaihtoehtoinen ratkaisu. Tässä muutama valinta näyttelystä. 

Entä jos: Monarkia vakauttaa demokraattisen perustuslain. Olisiko monarkian säilyttäminen - uuden hallitsijan valtaistuimelle nousemisen myötä - voinut antaa saksalaisten uudelle perustuslailliselle parlamentaariselle politiikalle lisää vakautta?  Olisiko monarkkinen hallitusmuoto sitonut perinteiset eliitit tiiviimmin uuteen parlamentaariseen järjestykseen ja sitonut heidät syvemmälle lojaalisuuden tasolle?  Kaikkialla Länsi-Euroopassa - Ranskaa ja Sveitsiä lukuun ottamatta - monarkia hallintomuotona antaa parlamentaarisille demokratioille lisävakautta.

Entä jos: Brüning onnistuu politiikan muutoksessa. Deflaatiopolitiikan rinnalla on tunnistettavissa talouspoliittinen suuntaus, joka perustuu lainanottoon ja valtion toimiin työpaikkojen luomiseksi.  Weimarin tasavallan kansleri Brüning otti nämä näkökohdat omikseen.  Valtakunnanpresidentti myöntää Brüningin laatiman viidennen suuren hätäasetuksen talouden turvaamiseksi.  Huomattavasti paranevat taloustiedot antavat Brüningille mahdollisuuden selviytyä seuraaviin säännöllisiin Reichstag-vaaleihin syksyllä 1934.  Talouden noususuhdanne lopetti Saksan politiikan radikalisoitumisen.  Kansallissosialismi on torjuttu.

Reichspfennig, ns. Heinrich-kolikko. Kansleri Heinrich Brüningin lyötätti neljän pennin kolikot vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen. Kolikoilla maksettiin virkamiehille palkanmaksun yhteydessä kaksi Reichs-markkaa kolikkoina. Tavoite oli, että kasa kolikoita parantaisivat rahan arvon tajua. Natsien valtaantulon jälkeen kolikot poistettiin makrkkinoilta 1932, kupari, lyöty © DHM

Entä jos: Sotilasdiktatuuri natsidiktatuurin sijaan. Mitä olisi tapahtunut, jos von Hammerstein olisi ohjannut Potsdamin varuskunnan työskentelemään von Schleicherin kanssa estääkseen vallan siirtymisen natseille?  Tammikuussa 1933 Saksassa eivät vastakkain olleet diktatuuri ja demokratia, vaan pikemminkin diktatuuri ja diktatuuri: sotilaallinen diktatuuri, joka olisi tasoittanut tietä autoritaariselle hallinnolle joko väliaikaisesti tai pysyvästi, tai kansallissosialistiselle Führerstaatille. pian sen jälkeen kaikkine seurauksineen.

 Kuva näyttelystä. © Deutsches Historisches -museo/David von Becker

Liian myöhään!  Kun Adolf Hitlerin salamurhayritys epäonnistui, sota jatkui.  Sodan ennenaikainen päättyminen olisi pelastanut Saksan suurimmilta tappioilta.  Näin ollen attentaatti edustaa vaihtoehtoa, joka näyttää paremman vaihtoehdon tapahtuneelle todellisuudelle. Onnistunut salamurhayritys Hitleriin tuskin kuitenkaan olisi tehnyt mitään Euroopan juutalaisten murhalle.  Siihen mennessä holokausti oli käytännössä jo tapahtunut.  Sodan aikaisempi lopettaminen miesten ja naisten toimesta heinäkuun 20. päivänä olisi merkinnyt paljon saksalaisille ja vähän juutalaisille.

Tuhoutunut kokoushuone. Führerin päämaja Wolfsschanze. Heinrich Hoffmann, Lähellä Rastenburgia / Itä-Preussia, nykyinen Kętrzyn (Puola), 20. heinäkuuta 1944 © DHM

Juutalaisten karkottaminen Körmendin getosta (Unkari) Auschwitz-Birkenauhun. Körmend (Unkari), 19. kesäkuuta 1944 © Holokaustin muistokeskus, Budapest

1980-luvun lopussa tilanne sosialistimaissa alkoi muuttua. Kiinassa mielenosoitukset Taivaallisen rauhan aukiolla alkoivat. Toukokuussa 1989 erityisesti opiskelijat alkoivat miehittää Pekingin keskustaa.  He vaativat poliittisia uudistuksia ja korruption lopettamista.  Seuraavina viikkoina sadat tuhannet osoittivat mieltään myös muissa kaupungeissa.  Yritykset ratkaista konflikti dialogin avulla epäonnistuvat.  Puolueen johto määräsi sotatilalain 20. toukokuuta.  3. kesäkuuta 1989 Kiinan johto raivasi väkisin Tiananmenin aukion.  Ainakin 2 000 mielenosoittajaa kuolee rajuissa taisteluissa. 

Kuva näyttelystä

Itä-Saksassa noin 70 000 ihmistä osoitti mieltään 9. lokakuuta Leipzigin kantakaupunkia ympäröivällä liikenneympyrällä.  Päinvastaisista peloista huolimatta tämä Maanantai-mielenosoitus päättyi väkivallattomasti ja antoi siten signaalin rauhanomaisen vallankumouksen levittämisestä koko DDR:ssä. 

Heinz Löster. Leipzig, 9. lokakuuta 1989. Tri Heinz Löster, Markkleeberg. Kuva näyttelystä

Erich Honecker pyrki saamaan takaisin valtion auktoriteetin suunnittelemalla  panssarivaunujen lähettämistä lokakuun puolivälissä 1989. Hän ei kuitenkaan kyennyt toteuttamaan suunnitelmaansa: 17. lokakuuta 1989 politbyroo pakotti hänet eroamaan. Egon Krenzistä tuli hänen seuraajansa.  Vaihtamalla johtajuutta SED pyrki säilyttämään valtansa.  Tämä kuitenkin vain kiihdytti vallan menetystä, jota vauhditti Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989.

Günter Schabowski ilmoitti lehdistötilaisuudessa uudesta matkustuslaista.  Häneltä kysyttiin, milloin uudet säännöt tulevat voimaan.  Hänen vastauksensa "välittömästi, viipymättä" otettiin kirjaimellisesti, ja tuhannet ihmiset ryntäsivät sinä yönä Länsi-Berliinin ja liittotasavallan rajanylityspaikoille.
Kuva videosta. Aktuelle kamera, DDR:n televisiouutislähetysohjelma Berliini, 9. marraskuuta 1989, noin klo 18 alkaen klo 18. Näyttelyn videopiste, n. 2 min. Stiftung Deutsches Rundfunkarchiv (DRA), Potsdam

Ihmiset juhlivat Berliinin muurilla. Klaus Lehnartz, Berliini, 10. marraskuuta 1989 © Bundesarchiv/Kuva: Klaus Lehnartz

Entä jos protestit ja mielenosoitukset tukahdutetaan väkivaltaisesti? Sen jälkeen, kun SED virallisesti hyväksyi Kiinan johdon veriset toimet Taivaallisen rauhan aukiolla, on selvää, että DDR:n turvallisuuselimet toimisivat samalla tavalla vastaavassa tilanteessa omassa maassaan.

Syksyllä 1989 valtionpäämies ja puoluejohtaja Erich Honecker aktivoi DDR:n salaisen johtorakenteen sodan sattuessa. Armeija on täydessä taisteluvalmiudessa. Syksyllä mielenosoitukset Plauenissa, Rostockissa ja Eisenachissa tukahdutetaan väkivaltaisesti samaten Dresdenissä, Berliinissä ja lopulta Leipzigissa.

Näyttelyssä on esillä 14 tapahtumaa Saksan historiassa. Jokaisessa näyttelyn osiossa on 2 osaa. Ensin näytetään, mitä todella tapahtui. Toisessa osassa esitetään toinen mahdollisuus. Esineistöä ei ole kovin paljoa esillä (Remagenin sillasta on kuitenkin saatu paikan päälle lohkare), vaan kokonaisuus on enemmänkin teksteihin, videoihin ja aikakauden lehtien kopioihin perustuva. Ongelma on myös se, että vaihtoehtoisista tapahtumista ei tietenkään ole käytössä esineistöä. Vaihtoehtoiset todellisuudet esitetään pääsääntöisesti tekstiplansseilla. Sinänsä näyttelyn visuaalinen asu on kunnianhimoinen.

Tarjoamalla esteettömät mahdollisuudet Deutsches Historisches Museum lupaa edistää osallistavaa yhteiskuntaa ja antaa kaikille vierailijoille mahdollisuuden osallistua kulttuuritarjontaan.  Näyttelyn päätekstit tarjotaan helppolukuisella kielellä, saksan viittomakielellä, pistekirjoituksella sekä kirjoitettuna isolla fontilla sekä saksaksi ja englanniksi.  Näyttelyn valikoiduissa kohteissa tekstit ovat tarjolla mm. äänikuvauksina  Aiheisiin voi tutustua myös kosketuksen, kuulon tai näön kautta.  Näyttely on pääosin esteetön.  Esineet ovat esillä eri korkeuksilla ja vitriinit on suunniteltu niin, että pyörätuolit mahtuvat niiden lähelle. Suomessa harvoin edes isojen museoiden pysyvissä näyttelyissä saavutettavuus on näin pitkälle toteutettu, puhumattakaan vaihtuvista kulttuurihistoriallisista näyttelyistä. Kuva näyttelystä

Kulttuurihistoriallisissa museoissa näyttelyt ovat usein melko konservatiivisia, ainakin verrattuna nykytaidetta esitteleviin taidemuseoihin. Kokeiluja varmaan pelätäänkin, eivätkö ne aina olekaan onnistuneita. Tätäkin näyttelyä on kritisoitu vaihtoehtoisten historioiden osalta: ne eivät missään nimessä olisi voineet toteutua kuten ne on näyttelyssä esitetty, ja tällainen historiantutkimus on kaiken lisäksi turhaa.

Toisaalta entä jos -kysymys (perhosen värisevä siivenisku väärässä paikassa, kaaosteorian tuntema perhosvaikutus) on kuitenkin kiinnostava näkökulma. Yle Areenassa esitettävässä BBC:n Dinosaurusten tuhoa esittelevässä mainiossa dokumentissa esimerkiksi esitetään kysymys siitä, että jos maapallolle iskeytyvä asteroide olisikin osunut ilmakehään joitakin sekunteja myöhemmin, olisi se osunut mereen. Nyt se rysähti Jukatanin niemimaahan ja räjäytti ilmakehään valtavaa määrää haitallista maa-ainesta. Se taas aiheutti ilmastonmuutoksen ja dinosaurusten (lukuun ottamatta lintuja) tuhon. Dokumentin päätössanojen mukaan ihminen on ainoa eläinlaji, joka voi oppia menneisyydestä. 

Ehkä tämä museonäyttelykin loppujen lopuksi auttaa ymmärtämään ja oppimaan.

Roads not Taken. Oder: Es hätte auch anders kommen können. 9.12.2022-24.11.2022
Näyttelyyn liittyvä kirja julkaistaan myöhemmin.