Hugenottimuseo

Berliinin keskustassa on Gendarmenmarktin aukio, jota reunustavat konserttitalo ja kaksi identtistä kirkkoa, ranskalainen ja saksalainen kirkko - siis Französischer Dom ja Deutscher Dom. Aukio oli aikoinaan DDR:n puolella rajaa. Alue kärsi sodassa isoja vahinkoja. Ajan mittaan rakennukset kuitenkin kunnostettiin. Muistan että kävin aikoinaan ennen muurin murtumista Deutscher Domin torniin avatussa ravintolassa syömässä. Ravintola oli Itä-Saksan mittapuulla laadukas, joskin sijainti kirkon tornissa tuntui hiukan oudolta. Nyt vierailun kohteena oli vastapäinen kirkko, johon on hiljattain avattu uusittu Hugenottimuseo ja tornin huipun näköalatasanne. 

Gendarmenmarkt talvella 1857. Etualalla teatteri, nykyinen konserttitalo ja taustalla Ranskalainen kirkko (Französische Dom). Kirkko rakennettiin alun perin 1700-luvun alussa ja Fredrik II:n kaudella siihen ja vastapäiseen Saksalaiseen kirkkoon lisättiin kookkaat tornit. Französische Domin Hugenottimuseo on torniosassa ja tornin huipulla näköalatasanne. Eduard Gaertnerin maalaus - Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=214656

Französische Domin pohjakaava. Kuva museon näyttelystä, pohjakaava työstetty pronssilevylle

Hugenottimuseo on mainio pieni museo. Näyttely on hyvin tehty, vaikkakin käyntiaikana av-tekniikka ei vielä ollut kokonaisuudessaan käytössä. Museon hugenottien paosta ja siirtolaisuudesta kertova näyttely on lisäksi erinomaisen ajankohtainen historiallinen tapauskertomus nykyisiin pakolaiskriiseihin ja keskusteluun työperäisestä maahanmuutosta.

1680-luvulla käyttöön otettu hugenottiristi toimi tunnusmerkkinä hugenoteille heidän vainonsa aikana. Nykyään hugenottien risti on ranskalaisten reformoitujen kirkkojen symboli maailmanlaajuisesti. Kuva näyttelystä

Hugenotit ovat ranskalaisia protestantteja, jotka joutuivat itsevaltaisen Ranskan, Ludvig XIV:n, jyrkän katolilaistamisen uhriksi. Oli joko käännyttävä katolilaiseksi tai lähdettävä maanpakoon. Uskontoa harjoitettiin salassa. Kokoontumispaikat olivat syrjäisissä paikoissa ja avoimen taivaan alla. Hugenoteilla oli myös voimakkaita tukijoita aatelistossa ja kuninkaan joukkojen vastaan käytiin myös taisteluja. Lopulta vuoden 1685 jälkeen noin 200 000 hugenottia lähti Ranskasta. Uskontojen tasa-arvo toteutui vasta suuren vallankumouksen myötä, kun ihmisoikeuksien 4 ja 10 artikla hyväksyttiin elokuussa 1789.  Joidenkin Pyhän saksalaisroomalaisen valtakunnan ruhtinaskuntien lisäksi Englanti, Alankomaat ja yksittäiset Sveitsin kantonit olivat tärkeitä vastaanottajamaita. 

Elie Benoit. Histoire de Reformeerde Kerken. Amsterdam, 1696, zwei Bände, kuvitus Jan Luyken (1649–1712). Tällaisia toimenpiteitä käytettiin protestanttien tukahduttamiseen Ranskassa vuoden 1629 jälkeen, jotta heidät saataisiin kääntymään katoliseen kirkkoon. Hugenotteja hakataan, poltetaan, hukutetaan ja hirtetään. Kuninkaalliset joukot ratsastavat kirkkoon ja tuhoavat hautoja. Kulkue kulkee voitokkaasti toiminnan läpi. Kokoamalla kaikki julmat rangaistukset yhdeksi suureksi kuvaukseksi kuva on syytös julmia vainojen aiheuttajia vastaan. Kuva näyttelystä

Kuningas Ludvig XIV herätti Fontainebleaun ediktillä protestanttisessa maailmassa suuttumusta. Cornelius Dusart vastasi sarjalla karikatyyrejä merkittävistä katolilaisista, joiden kasvot hän taiteellisesti vääristeli. Ranskan kuningas esitetään teloittajana, ja hänen kasvonsa korvataan auringolla, jonka säteet eivät ulotu hupun reunan yli. Cornelius Dusart, 1691. Kuva näyttelystä

Hugenottimuseo ymmärrettävästi kertoo uskonsodista protestanttisen näkökulman. Samaan aikaan toisaalla, katolisella puolella propaganda oli yhtä aktiivista. Kuvassa yksi esimerkki, jossa on kuvattu merirosvojen vuonna 1555 surmaamat, Amerikkaan matkalla olleet lähetyssaarnaajat. Merirosvot tulivat La Rochellen hugenottikaupungista. Tazacorten marttyyrit. Tuntematon tekijä. Öljy kankaalle. 1700-luku. Hiippakunnan pyhän taiteen museo, Las Palmas. Kuvattu museon näyttelystä

Aluksi hugenotit toivoivat palaavansa pian kotiin. Tärkeä yhteyspiste oli vapaa keisarillinen kaupunki Frankfurt am Main, jossa ranskalainen yhteisö oli jo olemassa. Brandenburgin Friedrich Wilhelm, suuri vaaliruhtinas, lähetti asiamiehiä Frankfurtiin ja Hollantiin värväämään hugenotteja. Brandenburgin protestanttinen vaalikunta, jonka pääkaupunki oli Berliini, oli hugenottien vastaanottomaa vuodesta 1672 lähtien. 

Hugenotit jättävät Ranskan yksin tai ryhmissä. Pastoreidensa johdolla kokonaiset seurakunnat uskalsivat paeta vuosia. Matkallaan he saavat apua muista reformoiduista seurakunnista. Varakkaat perheet pystyivät luottamaan apuun. Suurin osa pakolaisista joutui jättämään kaiken taakseen. Paluu Ranskaan uskosta luopumatta oli mahdollista vasta vuonna 1789. Hugenottien pakolaisuuden kohdemaat. Kuvattu museon näyttelystä

Siinä kuin tänään Euroopassa on työvoimapula ja väki vanhenee, niin kolmikymmenvuotisen sodan (1618–1648) seurauksena ruhtinaskunta oli raunioina. Friedrich Wilhelm toimi valtakuntansa asuttamiseksi ja nykyaikaistamiseksi. Hallitsija näki maahanmuuton välttämättömänä keinona elvyttää maan taloutta ja kompensoida väestön vähenemistä. Potsdamin ediktissä (1685) hän tuki hugenotteja etuoikeuksilla. 

Suuri vaaliruhtinas vastaanottaa hugenotit. Kuvassa vaaliruhtinas toivottaa hugenotit tervetulleeksi ystävällisellä, kutsuvalla eleellä. Hugenotit ilmaisevat hänelle kiitollisuutensa. Medaljongit kuvaavat Preussin kuninkaita, jotka tarjosivat suojelusta pakolaisille Suuren vaaliruhtinaskunnan kuoleman jälkeen. Daniel Chodowiecki, 1782. Berliinin hugenottiyhteisön tärkein kuvataiteilija oli Daniel Nikolaus Chodowiecki, puolalaisen reformaattisuvun poika, joka saapui Berliiniin vuonna 1743. Kuvattu näyttelystä

Museon näyttely kertoo, että alueen pääosin luterilainen väestö oli yleensä halukas tukemaan avun tarpeessa olevia protestantteja. Heidän oman kireän taloustilanteensa vuoksi heidän auttava halunsa saavutti kuitenkin nopeasti rajansa. Jotkut luterilaiset pastorit olivat maahanmuuttajien reformoitua uskoa vastaan. Hugenotit muodostivat omia yhteisöjä, kolonioita, kyliin ja kaupunkeihin. Näillä oli oma hallinto ja lainkäyttövalta. Myös muualla Euroopassa protestanttiset ruhtinaat vastaanottivat pakolaisia, ensisijaisesti varakkaiden ja hyvin koulutettujen ryhmiä. 

Vaaliruhtinas otti vastaan myös maanviljelijöitä. Nämä asettuvat pääasiassa Uckermarkiin, jossa 30-vuotisen sodan jälkivaikutukset olivat edelleen akuutteja. 

Vanha ranskalainen pappila Bergholzissa, Uckermarkissa. Tuntematon taiteilija, noin 1800. Kuva näyttelystä

Potsdamin edikti kuvastaa maahanmuuttopolitiikkaa, johon vaaliruhtinas pyrki. Ensimmäisiä siirtolaisryhmiä, hollantilaisia, juutalaisia, sveitsiläisiä ja hugenotteja, seurasivat 1700-luvulla muut, jotka asettuivat siirtolaisiksi kaikkialle Preussin osiin. Ryhmiä olivat salzburgilaiset, böömiläiset ja maanviljelijät Etelä-Saksasta. 

Näyttelyn mukaan Potsdamin ediktin aikaan Berliinissä ja sen ympäristössä asui noin 20 000 ihmistä. 

Pakolaisten osuus kasvavasta väestöstä nousi nopeasti viidesosaan. Aluksi he asuivat pääasiassa Friedrichswerderissä ja Dorotheenstadtissa. Muutaman ensimmäisen vuoden aikana monet maahan saapuvista pakolaisista olivat vailla työtä tai tuloja ja riippuvaisia ranskalaisten yhteisöjen lahjoituksista tai muusta tuesta. 

Kieli-, kulttuuri- ja uskonnolliset erot johtivat kiistoihin paikallisen väestön välillä. Tähän vaikuttivat myös etuoikeudet, jotka asettivat uudet asukkaat parempaan asemaan. Kaupungeissa käsityöläiset pelkäsivät kilpailua maahanmuuttajien ammattitaitoisten työntekijöiden taholta. Kylissä syntyi konflikteja viljelymaan jaosta. Brandenburgin ja Berliinin pakolaiset työskentelivät enimmäkseen maanviljelijöinä, pienkauppiaina ja käsityöläisinä. He toivat tietonsa ja taitonsa mukanaan Ranskasta. Berliinissä ja muissa kaupungeissa hugenotit ottivat käyttöön innovatiivisia työmenetelmiä erityisesti tekstiiliteollisuudessa. Uusien viljelymenetelmien ansiosta he viljelivät tupakkaa maaseudulla.

Maahanmuuttajahugenotit erosivat alkuperäisistä luterilaisista seurakunnista seurakunnan johtamisessa ja jumalanpalveluksen järjestyksessä. Hugenottien tapauksessa pastorit ja vanhimmat johtivat yhdessä seurakuntaa. Palvelus on yksinkertainen. Pääpaino on saarnassa. Sitä kehystävät rukoukset ja laulut. Herran ehtoollista vietetään leivällä. Seurakunta ei ota ehtoollista polvistuen alttarin ääressä, vaan kokoontui ehtoollispöydän ympärille. Vain ne, jotka olivat moraalisesti moitteettomia ja joilla oli ehtoollismerkki tai sinetti (méreau), saivat osallistua. Vanhimmat olivat vastuussa elämäntapojen tarkistamisesta. Huhtikuussa 1690 Berliinin konsistori päätti valmistaa ehtoollismerkkejä lyijystä. Kirjoituksessa lukee ADMISSIBLE (hyväksytty). Näitä merkkejä käytettiin myös muissa Brandenburgin yhteisöissä. Ehtoollismerkit (Méreaux). Kuva näyttelystä

Berliinin hugenottiyhteisö huolehti köyhistä ja koulujärjestelmästä. Varhain kehittyi hyvin organisoitu hyväntekeväisyysjärjestö, joka jakoi taloudellista tukea tarvitseville. Ranskalainen sairaala perustettiin vuonna 1686 vanhusten ja sairaiden kodiksi. Toinen tärkeä laitos oli vuonna 1725 perustettu ranskalainen orpokoti köyhien kouluineen. Jokaisella alueen ranskalaisessa kunnassa oli oma kuntakoulu. Lisäksi Berliiniin perustettiin laaja hugenottien koulutusjärjestelmä, joka koostui alakouluista, lukioista, lukiosta sekä opettaja- ja saarnaajaseminaarista. Ranskalainen lukio on vanhin koulu. Se perustettiin vuonna 1689, ja se on edelleen olemassa valtion kouluna. Vierailijat sairaiden luona. Abraham Boss (1604–1676), kaivertaja Marguerite de Poilly (1720). Kuva näyttelystä

Sairaala. Kuva näyttelystä

Hugenottien tiedemiehet olivat alusta alkaen johtavassa asemassa vuosina 1696 ja 1700 perustetuissa Preussin akatemioissa. Ranskan kielen ja kansainvälisen verkostonsa ansiosta he olivat osa tieteellistä tasavaltaa, jossa tapahtuu intensiivistä ajatusten ja tiedon vaihtoa. Näyttelyn mukaan hugenotit säilyttivät kielen ja kulttuurin kahden sukupolven ajan. Käsityöläisluokassa saksasta tuli nopeasti uusi äidinkieli. Koulutetut keskiluokka ja aatelisto sen sijaan viljelevät ranskalaista kulttuuria pitkään. 

Kolonioiden hallinto hajotettiin vuonna 1809 ja viimeiset taloudelliset etuoikeudet lakkautettiin,. Varsinkin Berliinin seurakunta säilytti ranskan kielen jumalanpalveluksissa. 

Näyttelyn mukaan hugenotit alkoivat varhain esittää maahanmuuttohistoriansa menestyksenä Preussille. Oman kulttuurin vaaliminen alkoi 1800-luvun lopulla, 200-vuotisjuhlien ja erilaisten yhdistysten perustamisen myötä. Vuonna 1890 perustettiin Saksan hugenottiyhdistys, joka nimettiin uudelleen Saksan hugenottien yhdistykseksi vuonna 1998. Vuonna 1966 Pariisiin perustettiin saksalaisten avustuksella World Hugenot Center. 

Pian ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) syttymisen jälkeen luovuttiin rankankielisistä jumalanpalveluista. Monet hugenotit pitivät sotaa tervetulleena. Kansallissosialistisessa diktatuurissa (1933–1945) konsistorioissa istui NSDAP:n jäseniä, kannattajia ja muutama vastustaja. Kaupungin jakautumisen aikana (1961–1989) Berliinin yhteisö säilytti yhtenäisyytensä. Suurin osa seurakunnasta asui Berliinin länsiosassa ja tuki itäosan pienempää seurakuntaa. Muurin murtumisen jälkeen yhteisön molemmat osat yhdistyivät vuonna 1990. 

Berliinin hugenottimuseo on pieni, mutta sisällöltään kiinnostava museo. Suomeen ei valitettavasti ole saatu aikaiseksi luterilaisen kirkon museota, vaikka tällaista on ajoittain suunniteltu perustettavaksi Turkuun. Sääli että suunnitelmat eivät ole toteutuneet. 

Museossa pääsee lisähintaan käymään kirkon tornissa. Matkaa on 11 kerrosta (onneksi portaat ovat kuitenkin hyvin kuljettavissa). Torniosa on avoin ylhäältä kelloista alimpaan kerrokseen saakka. Näkymä alas ja ulkona näköalatasanteella ovat mainiot. Kuvat OI

--

 Hugenottien historian aikajana (museon näyttelystä) 

 1521: Pariisin Sorbonnen yliopisto tuomitsee Martti Lutherin kirjoitukset. Uskonpuhdistuksen kannattajia vainotaan Ranskassa. 

 1534: Ranskassa julisteita roomalaista messua vastaan (julistetapaus). Ranskan kuningas Frans I:n (hallitsi 1515–1547) aikana protestantteja vainottiin ankarammin. Johannes Calvin (1509–1564) pakenee Baseliin. 

 1536: Calvinin Institutio Christianae Religioniksen ensimmäinen painos julkaistaan Baselissa. Calvin tapaa uudistaja Guillaume Farelin (1489–1565). 

 1541–1555: Calvin toteuttaa uskonpuhdistuksen Genevessä. 1559: Ensimmäinen kansallinen hugenottien synodi Pariisissa. Uskontunnustus - Confession de foi - ja kirkon järjestys. Ranskan kahdeksan uskontosotaa alkoivat Wassyn joukkomurhalla. 1562–1598: 10 000–30 000 protestanttia lähti Ranskasta uskonnollisten sotien aikana. 

 1572: Margarete Valois'n (1553–1615) ja Henrik Navarralainen (1553–1610) avioliitto Pariisissa. Elokuun 23. ja 24. päivän yönä Gaspard de Coligny (1519–1572), hänen seuraajansa ja luultavasti 4 000 protestanttia murhataan Pyhän Bartolomeuksen yön aikana. 1598: 

Henrik IV (1589–1610) antaa Nantesin ediktin, joka takaa hugenottien uskonnonvapauden tietyin rajoituksin. Kuningas Ludvig XIII:n hallituskaudella (1610–1643) kardinaaliksi Richelieu (1585–1642). Alèsin ediktin (1629) myötä hugenotit menettivät poliittisen valtansa 

 1643: Ludvig XIV (hallitsi 1643–1715) tiukensi protestantteja koskevia kieltoja. Absolutistisena hallitsijana hän haluaa uskon yhtenäisyyden Ranskassa. Kaikkien hugenottien tulee omaksua katolinen usko. 

 1685: Fontainebleaun edikti kielsi reformoidun uskonnon. Maahanmuuttokiellosta huolimatta noin 150 000–200 000 hugenottia lähti Ranskasta vuoden 1685 jälkeen. 

 1787: Versailles'n edikti 1789: Elokuun 26. päivänä annettu julistus ihmisten ja kansalaisten oikeuksista takaavat protestanteille ja juutalaisille Ranskassa heidän uskonnonvapautensa.