Luonnonhistorian museo taidemuseona

Ilmastonmuutosta ja luontokatoa, ja niihin liittyvää keskustelua ei pääse pakoon. Päätin sitten käydä tutustumassa luonnon historiaa käsitteleviin näyttelyihin.

Afrikkalainen elefantti (Loxodonta africana) Chobe National Park, Botswana. © Okapia / imageBROKER / Marc Rasmus

Ensimmäinen kohde oli Humboldt foorumin kiitetty Norsunluun kauneutta ja kauheutta (schrecklich schön. Elefant – Mensch – Elfenbein) esittelevä näyttely. Toinen vierailu suuntautui Berliinin perinteikkääseen luonnonhistorialliseen museoon (Museum für Naturkunde).Olisi pitänyt käydä jo aiemmin. Molemmat kohteet olivat kiinni ajankohtaisessa keskustelussa ja erinomaisen elämyksellisiä kohteita.Paitsi että käynneistä sai perspektiiviä luontokatoon, herättivät näyttelyt bonuksena pohtimaan taiteen ja luonnon yhtäläisyyksiä. Tämä sinänsä on laaja ja monia kiinnostanut tutkimusaihe, mutta ehkä tilaa on vielä myös yksittäisen museokävijän yksittäisille impressioille. Kuinka tiukkaan siis luonnonhistorian- tai luonnontieteen museo esittää sanomaansa faktojen varassa, ja kuinka paljon esitystapa väljenee kuvataiteen puolelle, esteettisen elämyksen tarjoajaksi.

Norsunluu -näyttelyssä kauneus on jo nimeä myöten keskeinen osa näyttelyä. Välineenä ovat historialliset luusta tehdyt taideteokset, mutta myös nykytaiteilijoiden teoksia on otettu mukaan.

Mammutinluusta tehty figuriini 35000 vuoden takaa.Taideteos on vain 37 mm pitkä ja 7,5 mm korkea. Mammutti löydettiin luolasta Baden-Württenbergistä Saksasta. Kuva näyttelystä

Luonnonhistoriallinen museo taas on enemmin perinteinen luonto-objekteja esittelevä museo, mutta näyttäytyy taidemuseona - jos sen niin haluaa nähdä. Norsu on toisaalta arvostettu eläin ja monella tapaa myös symbolinen eläin – hiljattain Kiinan vaeltava elefanttilauma nousi tai yritettiin nostaa ilmastokokuksenkin symboliksi.Norsunluun kauneus ja kauheus on yksi hiljan avatun Humboldt Forumin kiinnostavimpia näyttelyitä. Esillä on tarina (norsun)luun pitkästä käyttöhistoriasta. Näkökulmat ovat eläin (norsu), ihminen ja norsunluu.

Näyttelyssä ei ole pelkästään norsun luusta tehtyjä esineitä, vaan mammutin, mursun, kaskelotin, virtahevon ja sarvivalaan. Kaikkia työstettiin omilla menetelmillä. Kuvat näyttelystä

Lähestymistapa toimii. Ei keskitytä vain biologiaan tai kulttuurihistoriaan, vaan näyttely kertoo kokonaisvaltaisesti ja kantaa ottaen ihmisen ja eläimen/luonnon suhteesta ja loppujen lopuksi riistosta.

Norsunluiset tekohampaat. Kuva näyttelystä

Norsunluuta on käytetty niin hallitsijoiden valtaistuinten materiaalina kuin krusifiksien ja muiden uskonnollisten teosten aineksena. Kuvassa norsunpäinen Ganesha.  Leikkisänä tunnettu Ganesha on ehkä suosituin hindujumala. Kuva näyttelystä

Norsunluuta on käytetty tuhansia vuosia taideteoksiin ja työkaluihin. Mutta se on myös vääryyden ja väkivallan symboli. Lajin ja luonnon tuhoamisen, kolonialismin ja myös organisoidun rikollisuuden symboli.

Kolonialismi on nykyisin aktiivisesti keskustelun aiheena saksalaisissa museoissa. Ja se tulee esille myös näyttelyissä. Kuva näyttelystä

Kamppailu norsunluun laitonta kauppaa vastaan. Kenya Wildlife Services tuhosi 105 tonnia norsunluuta 30.4. 2016. Nairobi National Park, Kenia, © Nature Picture Library / Alamy Stock Photo

Näyttelyssä on esillä 200 objektia. Se ei siis kuitenkaan ole pelkästään esineisiin keskittyvä näyttely, vaan mukana on installaatioita ja nykytaiteilijoiden teoksia. Mukana on myös luonnontieteellisestä aineistoa, joka tämän lajin osalta havainnollistaa miten dramaattisesti luontokato on maailmassa edennyt.

Norsujen levinneisyys ja kato. Kuva näyttelystä

Näyttelyyn liittyy laaja oheisohjelmisto, teemapäiviä, elokuvaesityksia ja keskustelutilaisuuksia.Humboldt Forumin näyttelyssä yheistyökumppanina on toiminut Kenia kansallismuseo ja yhtistyöryhmänä Berliinissä ovat olleet Humboldt Forumin säätiö, valtion museot ja Berliinin luonnonhistorian museo.

Luonnonhistorian museo on jättimäinen ja perinteikäs laitos. Sen juuret ovat 1810 –luvulla, mutta nykyinen museorakennus Invalidenstrassella valmistui vuonna 1889 (arkkitehti August Tiede). 

Museo jäi sodan jälkeen DDR:n puolelle rajaa. Postimerkki. https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=12634655

Museo näkee itsensä ennen kaikkea tutkimuslaitokseksi.Rakennuksessa vierailee vuosittain 700 000 kävijää ja kokoelmissa on 30 miljoonaa objektia. Iso tavoite on laajentaa digitaalista saavutettavuutta. Siihen liittyi myös vaihtuva näyttely nimeltään Digitize. Näyttelytilaan oli tuotu digitointikone, joka skannasi automaattisesti museon hyönteiskokoelmia.

Digitointikone. Kuva näyttelystä

Operaattori. Kuva näyttelystä

Hyönteiset kulkevat liukuhihnaa pitkin ja kone käsitteli niitä 5000 kappaleen päivävauhtia. Syrjemmällä valkotakkiset museotyöntekijät siirsivät pinseteillään objekteja kuvausalustoille. Laite oli vaikuttava, Deux ex machina suorastaan. Myös muuhun esillepanoon oli satsattu, ja tässä oli minusta hienosti viety pitkälle konseptia, jossa yleensä suljettujen seinien takana tapahtuva museotyö tuodaan yleisön nähtäville. Kone ja tila, valot ja värit ja liikkuva kuvat olivat yhtä teosta, taiteenlajina tuli mieleen ehkäpä steampunk. Tai näin Berliinissä voisi ottaa vertailukohdaksi Fritz Langin Metropoliksen.

Luonnonhistorian museon rakennus on valtava, eikä millään muotoa modernia museoarkkitehtuuria. Ennemmin tulee mieleen Tylypahka, tai museoiden alkuvaiheen ruhtinaiden kokoelmat, kunstkamerat. Joka tapauksessa museo houkuttaa kulkemaan kuten ammoisessa kunskamerassa.

"Keisari Rudolfin Kunstkamera sijaitsi Hradcanyn linnan pitkän käytävän varrella. Kokoelmaa esiteltiin arvovieraille, mutta se oli keisarille itselleen myös lohdutuksen lähde ja mietiskelyn tyyssija. - - Kunstkammer-huoneessa oli (vuonna 1607) kaksikymmentä avonaista tai ovilla varustettua kaappia, kaikki täynnä tavaraa, ja keskellä huonetta suuri pöytä, jonka päälle oli sijoitettu muun muassa kelloja, soittimia ja mekaanisia kojeita. Joka puolella oli lisäksi pienempiä pöytiä ja lipastoja, jotka notkuivat tavaroista. - - Pienet esineet oli talletettu kaappien pieniin lokeroihin ja vetolaatikoihin, joiden koluaminen oli Rudolfin mielipuuhia. Koko komeudessaan kokoelma ei olisi mahtunutkaan kerralla esille."  (Pekka Valtonen. Hullun keisarin hovissa - Alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II:n Prahassa)

 

Kuvat näyttelystä

Yksittäisiä teoksia katsoo mielellään paitsi osana luonnon historiaa, niin myös taideteoksena. Vertailukohteita on tietysti lukuisia kuvataiteessa. Museon loistelias dinosaurusten luurankojen kokoelma voisi hyvin vertautua johonkin Marcus Copperin teokseen ja kivi- ja korallinäytteet monen muun teoksiin. Kalloja on paljon esillä museossa, mutta aihetta käyttävät myös monet kuvataiteilijat kuten Marjatta Tapiola.  Luonnonhistorian museon näyttelytekninen objektien esittelytapa on vitriini ja dioraama. Näitä käyttävät myös taiteilijat. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen Damien Hirstin vitriinit eläinobjekteineen, tai Annika Dahlstenin ja Markku Laakson dioraamat.

Kuva näyttelystä

Damien Hirst. The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living. 1991. (Wikipedia)

Museo esittää monessa kohtaa tietoisestikin näyttelyesineitään taideteoksena. Erityisesti tämä havainnollistuu kuuluisan Berliinin Archaeopteryx -fossiilin kohdalla. Tämä poikkeuksellisen hyvin säilynyt lintu, kauneimmaksi fossiiliksi koskaan, löydettiin vuonna 1874 Saksassa. Fossiili on sijoitettu omaan rajattuun tilaan ja kehystetty kuten taideteos. Museo kutsuu teosta fossiilien Mona Lisaksi.

 

Kuva näyttelystä

Humboldt Forumin näyttelyyn liittyy kaksikielinen julkaisu: Schrecklig schön. Elephant-Human-Ivory-Elfenbein. Hirmer Verlag, 200 sivua.