Taidehistorian tunti: Uusklassismi

 

Kahdeksan vuotta suljettuna ollut Friedrichswerdercshen kirkko Berliinin keskustassa avattiin lokakuussa. Aivan kirkon viereen on rakennettu uusia asuintaloja. Gryndaamisesta aiheutui rakennussuojelukiista ja asuintalojen maanalaisen autohallin rakentaminen vaaransi koko kirkon säilymisen. Nyt kirkko on korjattu ja siellä on avattu uusittu näyttely.

Kirkko vuonna 1839, Carl Daniel Freydanck - Katalog (1987) Carl Daniel Freydanck, Ein Vedutenmaler der KPM, Berlin: Nicolai Verlag ISBN: 3-87584-210-3. S.182, Gemeinfrei, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=28071988

Kirkko rakennettiin vuosina 1824–1830. Rakennus jäi aikoinaan Itä-Saksan puolelle ja on toiminut museona vuodesta 1987 lähtien. Kirkon arkkitehti on Karl Friedrich Schinkel, yksi arkkitehtuurin mestareista. Nyt kirkko on kunnostettu, rekonstruktion ja restauroinnin jälki on huolellista. Kirkossa on säilynyt yksi harvoista Schinkelin suunnittelemista sisätiloista, ja ainoa Schinkelin kirkkointeriööri.

Schinkelin perspektiivipiirustus kirkosta. Vuodelta 1824

Sodan jälkeen, 1951. Bundesarchiv, Bild 183-19000-0599 / CC-BY-SA 3.0, CC BY-SA 3.0 de, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=5422297

Kirkko ja DDR:n ulkoministeriö, 1990. Gerd Danigel - Danigel Archiv, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=53292223

Marraskuu 2020

  

Julkisivu, arkkienkeli Mikael

Marraskuu 2020. Uudisrakentamista kirkon ympäristössä on lehdistössä luonnehdittu Berliinin "uusoligarkkien asuintaloiksi".

Kirkon suunnitteluprosessi oli monivaiheinen. Schinkel tavoitteli alun pitäen klassista tyyliä, mutta Preussin kuningas oli toista mieltä, muodon tuli viitata keskiajalle. Lopputulos on joka tapauksessa erinomainen. Luonnonvalo valaisee kapearunkoinen ja korkean tilan hienosti, kuten jo arkkitehti itsekin aikoinaan totesi.

Näkymä alttarin suuntaan. Etualalla Hugo Hagenin  harvinainen taiteilijamuotokuva, marmoriveiston Johan Gottfried Schadowista (1866). Veistos on alun perin ollut sijoitettuna Altes Museumin portiikkiin. Veistoksen takana oikella lasivitriinissä Schadowin kipsiveistos  Mars (1792,1793)

Näkymä oven suuntaan

Näkymä lehteriltä. Lehterille on rakennettu kirkon historian ja Schinkelin elämäntyöhön liittyvä näyttely

Kuvaplanssi lehterin näyttelystä. Schinkelin Altes Museum. Heijastuksessa kirkon ikkuna. Jorma Purasen Reflections -valokuvien jälkeen (heijastumat museoiden maalauksissa) on vaikea enää suhtautua negatiivisesti omiin kuvausvirheisiin.

Kirkko on valtion museoihin kuuluvan Alte Nationalgalerien filiaali. Lokakuussa  avattu näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua kansallisgallerian laajaan veistoskokoelmaan, vieläpä samalta aikakaudelta olevassa rakennuksessa. Näkymä valkoisten veistosten täplittämään avoimeen kirkkotilaan on vaikuttava, osin melkein hämmentävä. Toki voisi ajatella, että uusklassisteisen veistokset voisivat sopia vieläpä paremmin klassiseen interiööriin, pylväsjärjestelmien seuraan. Osa nyt nähtävillä olevista veistoksista olikin alun perin sijoitettu Schinkelin Altes Museumiin, mutta oli jouduttu siirtämään sieltä säälle alttiista sisäänkäyntitilasta sisätiloihin.

Kirkon kunnostusta ja museon laajan veistoskokoelman saamista esille on pidetty täällä merkkitapauksena. Keskeinen moottori hankkeessa on ollut Alte Nationalgallerien johtaja Ralph Gleis. Näyttelyn kuraattori on Yvette Deseyve. Näyttely esittelee berliiniläisten kuvanveistäjien teoksia uusklassismista kohti modernismia. Samalla esillä on Preussin kulttuurisesti merkittävän 1800-luvun nimikirja: Schinkel, Schadow, Winckelman ja Humboldt.

Christian Friedrich Tieck (1776-1851) ja Herman Wittig (1819-1891). Franz Tübbecken myöhempi kopio. Karl Friedrich  Schinkelin marmoriveistos. Schinkel ja Tieck olivat yhteistyössä useissa hankkeissa, mm. Berliinin linnan teesalongin suunnittelussa. Friedrich Wilhelm IV tilasi Schinkelin muotokuvaveistoksen Tieckiltä pian arkkitehdin kuoleman jälkeen. Veistos oli sijoitettuna Altes Museumin portiikkiin.

Bertel Thorvaldsenin (1770-1844) rintamuotokuva Wilhelm Humboldtista vuodelta 1808 on sijoitettu ylös lehterille. Thorvaldsen oli Wilhelmin ja hänen vaimonsa Carolinen ystävä. Myöhempi kipsivalos. Pysti on Humboldtin Rooman kaudelta, hän toimi siellä suurlähettiläänä. Näyttelyvihko nostaa esille muotokuvassa taiteilijan poikkeuksellisen luonnollisen ja persoonallisen kädenjäljen. 

Ludwig Wichmann (1788-1859). Johan Joachim Winckelmann (1844-1846). Winckelmanin marmoriveistos oli alun perin sijoitettuna Altes Museumin portiikkiin. Paikka oli epäilemättä ansaittu. Winckelman oli uusklassismin keskeinen teoreetikko ja kuten näyttelyssä kerrotaan,  modernin arkeologian ja taidehistorian perustaja. Winckelmanin kädessään pitämä torso ja Hermes kertovat hänen ansioistaan arkeologina ja taiteen rakastajana, ja näyttelyn mukaan myös hänen toisaalta analyyttisestä ja toisaalta tunteeseen perustuvasta asenteestaan kuvataiteeseen.

Laadukas opaslehtinen kertaa tiivistetysti aikakauden veistotaiteen kehitystä. Berliinin koulun alku voidaan laskea alkamaan Fredrik Suuren kaudelle vuoteen 1747. Hän perusti silloin hoviin kuvanveistostudion. Berliiniin kutsuttiin ranskalaisia kuvanveistäjiä. Heitä seurasivat myöhemmin kotimaiset tekijät.

Christian Friedrich Tieck (1722-1851). Persefone (1820) ja Elektra (1827). Kipsikopiot Berliinin kuninkaanlinnan teesalongin 15 veistoksen ryhmästä. 

Kaksi Louis Tuaillonin veistosta sijoitettuna kirkon saarnastuolin läheisyyteen. Etualalla pronssiveistos Sandaalia taivuttava nainen (1886). Valos todennäköisesti vuoden 1903 jälkeen.

Keskeinen vaikuttaja veistotaiteelle oli uusklassismin keskeinen hahmo Johann Joachim Winckelman. Hänen näkemyksensä oli, että taiteilijoiden tuli henkilökohtaisesti tutustua antiikin taideteoksiin viimeistelläkseen koulutuksensa. Roomasta muotoutui taiteilijoiden matkojen ja opintomatkojen kohde.

Arkkitehti, arkeologi Francesco Piranesin piirustus Roomasta. Piranesi toimi Roomassa sata vuotta ennen uusklassismin kuvanveistäjiä ja muita taiteilijoita. Piranesin kaiverrukset Rooman muinaismuistoista levisivät laajalle. Arco di Settimo Severo. Ghent University Library, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=94767500

Jotkut taiteilijat kuten Emil Wolff viettivät lähes koko uransa Roomassa opiskellen, kopioiden, ja restauroiden antiikin teoksia. He siirsivät antiikin muotokielen omiin teoksiinsa, jotka myivät hyvin ja joita valmistettiin suuria määriä.

Emil Wolff, Kirke (fragmentti). 1862. Marmori

Roomassa eivät asuneet vain saksalaiset taiteilijat. Suomesta tunnetuin Rooman kävijä lienee Johannes Takanen, jonka teokset sopisivatkin mainiosti tämän näyttelyn kokoonpanoon. Takanen kuoli Roomassa vuonna 1885. Andromeda, 1882. Ylipäätään tämäntyyppinen näyttely palauttaa mieleen autonomisen Suomen ja saksalaisen kulttuurialueen läheiset kulttuuriset siteet. Johannes Takanen - http://kokoelmat.fng.fi/app?si=B+I+413, CC0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=73079545

Rooman jälkeen taiteilijoiden keskeisimmäksi opiskelukaupungiksi tuli Pariisi, mutta tämä tapahtui vasta vuosisadan loppupuolella.

Keskeinen tekijä Berliinin koulussa oli Johan Gottfried Schadow (1764–1850) Hänen töistään on Berliinin koulun symboliksi nostettu Preussin prinsessojen Louisen ja Friederiken kaksoisveistos. Kirkossa on esillä veistoksen kipsiversio, marmorista teosta restauroidaan ja sen valmistuttua veistos sijoitetaan näyttelyyn.

Jalusta selfieposeeraukselle. Prinsessat.

Vuosisadan puolivälissä veistosten tyyliin haettiin klassisen muotokielen ohella vaikutteita myös Michelangelolta ja Berniniltä. Suosittujen teosten valoksia vietiin Amerikkaan ja Britanniaan. Uusbarokin jälkeen, vuoden 1890 tienoilla, uusi veistäjäpolvi siirtyi suurista ja monumentaalisista teoksista henkilökohtaisempaan käsittelytapaan. Tutkittiin havaintopsykologian uusia löytöjä. Keskeinen taiteilijaryhmä olivat Italiassa, mm. Roomassa ja Firenzessä työskennelleet ”saksalaisroomalaiset”. Italian jälkeen Auguste Rodinin Pariisi nousi modernin veistotaiteen arvostetuksi keskukseksi.  

Artur Volkmann. Ideaalimuotokuva, noin 1876/1877. Sävytetty marmori.

Kirkko jouduttiin sulkemaan marraskuun alussa kuten muutkin Saksan museot. Koronatapausten kasvusta johtuva sulku jatkuu näillä näkymin marraskuun ajan. Kirkkoon on vapaa sisäänpääsy.

Samanaikaisesti Kunstbibliotekissa on esillä kiinnosta Piranesi -näyttely. Das Piranesi-Prinzip. Zum 300. Geburtsatag des Grossen italienischen Meisters. 7.2.2021 saakka.