Germaanit

 

Richard Wagnerin ooppera Siegfried kantaesitettiin vuonna 1876 Bayreuthin musiikkijuhlilla. Oopperan paikka ja ajankohta on tarunomainen. Myyttinen kuva germaaneista kuitenkin kummittelee tarinan taustalla. Berliiniläinen taiteilija Carl Emil Doepler suunnitteli ensi-iltaan esiintyjien asut, joissa germaanisten heimojen arkeologisten löytöjen tiedot liittyivät fantastisiin elementteihin - kuten siivekkäisiin kypäriin.

Carl Emil Doepler. Siegfrid -oopperan ensi-illan esiintyjien asuja. Valokuva vuodelta 1876. Kölnin yliopiston teatteritieteen kokoelma. Kuva näyttelyplanssista, Neues Museum.

James-Simon-galleriassa ja Neues Museumissa avattiin 18.9  germaaneja käsittelevä näyttely. Näyttely jakaantuu kahteen osioon. Simon -galleriassa on esillä germaanisiin heimoihin liittyvä runsas ja uusiakin arkeologisia löytöjä esittelevä osio. Neues Museumissa esitellään germaaneja myyttien, ideologian ja tutkimuksen historian näkökulmasta.

Ratsastaja ja hevonen. Heinrich Keiling, Väritetty kipsi vuodelta 1913. Römish-Germanisches Zentralmuseum Mainz. Kuva näyttelystä, Neues Museum.

Germaaniperhettä kuvaa veistos. Heinrich Keiling, Väritetty kipsi vuodelta 1913. Römish-Germanisches Zentralmuseum Mainz. Kuva näyttelystä, Neues Museum. 

Neues Museumin näyttely on 1800-luvun puolivälissä maalattujen ”pohjoiset myytit” -seinämaalauksen tilassa, ”Isänmaallisessa salissa”. Ratkaisunsa on sinänsä perusteltu, pohjoiset myytiit liittyvät Germania-historiantulkintaan ja museot Neues Museumin tapaan ovat rakentaneet ja rakentavat osaltaan tulkintaa ja myyttejä kansallisvaltioiden historiasta. Isänmaalliseen saliin joutuu kuitenkin kulkemaan aikamoisen matkan Neues Museumin muiden näyttelytilojen läpi, mm. kautta sinänsä erinomaisen egyptiläisen kokoelman.

Neues Museumin Isänmaallinen sali. Germaanit -näyttely.

Germaanit tunnetaan Julius Caesarin ja Tacituksen kuvausten (vuodelta 98 jaa) perusteella. Samassa Tacituksen teoksessa muuten esiintyvät myös fennit. Roomalaiset määrittelivät germaaneiksi Gallian provinssin pohjoispuolella Euroopassa asuvat heimot. Näyttely kuitenkin kertoo, että heimot eivät käyttäneet itsestään nimitystä germaanit, saati sitten koko alueesta. Vasta myöhempi kansallinen historiankirjoitus on liittänyt heidät yhteen kansallisvaltion edustajaksi - kuten Suomessa karjalaiset, hämäläiset ja varsinaissuomalaiset.

Germania noin vuonna 100 jaa. Paikannimet Tacituksen mukaan. Kuva näyttelyvideosta.

Roomalaiset kuvasivat Germaniaa pitkälti metsäisestä erämaaksi. Näyttely kuitenkin nostaa esille sen, että alue oli vuoristoalueita lukuun ottamatta tiheään asuttu. Asutus oli kuitenkin hajautunut metsien, laitumien ja peltojen ympäröiviin pienehköihin kyliin.

Havainnekuva germaaniheimojen asutuksesta. Useimmat asutukset koostuivat vain muutamasta maatalosta (5–20 taloa ja noin 100 asukasta). Kuva näyttelystä.

Havainnekuva asuinrakennuksesta. Parhaiten säilynyt asutus on Feddersen Wierde Saksissa, perustettu Kristuksen syntymän tienoilla.  Kuva näyttelystä.

Arkeologisiin löytöihin perustuva näyttelyiden aineisto on usein peräisin hautalöydöistä. Niin tässäkin näyttelyssä. Esineet on olosuhteiden pakosta sijoitettu vitriineihin, ja vitriineissä on usein valtava määrä esinelöytöjä. Iso osa esineistä näyttää muun kuin alan ammattilaisen silmiin aika samannäköisiltä. Etenkin kun esineet ovat polttohaudoista ja osin vaikeasti tunnistettavissa. Karsimista ja huippujen nostamista esiin käytetään turhan harvoin tehokeinona kulttuurihistoriallisissa näyttelyissä.  
Onneksi löytöjen joukossa on maallikonkin silmiin todella upeita esineitä.
Esineistön runsas määräkin toisaalta toimii kun aina yhdessä vitriinissä esitellään yksittäisestä polttohaudasta löytynyt aineisto kokonaisuudessaan. Kun kaikki haudan löydöt ovat esillä, niin on helpompi verrata ja ymmärtää eri väestöryhmien elämää Germaniassa.

Naisen haudan esineistä Rheindorfin hautausmaalta (Leverkusen). Esineistössä roomalaista pronssia ja lasia sekä tuontikeramiikkaa. Todennäköisesti runsas tekstiiliaineisto ei polttohautauksissa luonnollisestikaan säily. Näyttelytekstissä tuodaan esille, että tämänkaltaisen haudan esineistön perusteellinen tutkiminen ja tunnistaminen on erittäin vaativa tehtävä, johon ei useinkaan ole mahdollisuutta. 200-luvulta jaa. Kuva näyttelystä.

Miehen haudan esineistö nykyisen Puolan alueen Nadkolesta (Wyskow). Pronssiset kilvenkupura, kilven kädensija, soljet ja kaksi keihäänkärkeä. Ns. Przeworskin kulttuuri, johon kuuluivat mm. vandaalit ja burgundit. 50–200 jaa.

Näyttelyssä on kohtuullisen hyvin tuotu esille germaanisten heimojen elämän eri puolia: asumista, maataloutta, karjanhoitoa, kauppaa, uskontoa, yläluokkaa, sotaa ja tietysti suhdetta roomalaisiin.
Roomalaiset tietysti olivat valloittajia, mutta heillä oli myös melkoinen kulttuurillinen vaikutus Germanian heimoihin. Tämä näkyy erityisesti esineistössä.

Nauta hyödynnettiin kaikilta osiltaan. Luutyöpajan jätteitä. Tuotteita eri valmistusvaiheissaan ja työkaluja. 1–500 jaa. Feddersen Wierde, Cuxhaven. Kuva näyttelystä.

Pelaaminen levisi roomalaisilta germaanisten heimojen pariin ja oli erityisesti yläluokan parissa suosittua.  Pelipöytä ja välineistöä. Kuva näyttelystä.

Näyttely luonnehtii germaanien sotaa roomalaisia vastaan osa-aikasotilaiden sodaksi järjestäytynyttä armeijaa vastaa. Sodankäynti oli luonteeltaan sissisotaa. Tunnetuin roomalaisten tappio oli Teutoburgin taistelu vuonna 9 jaa. Taistelussa tuhoutui Publius Quinctilius Varuksen (47/46 eaa – 9 jaa) kolme legioonaa.  Germaaneja johti keruskiheimon prinssi Arminius (17 eaa – 21 jaa). Varuksen legioonalaisen jäännökset kenttähaudasta. Maalattu kipsi. Kalkriese (Osnabrück). 

Näyttelyssä nostetaan esille myös tällä hetkellä keskustelussa kovin ajankohtainen orjuus. Todetaan, että orjuus oli tavallista Germaniassa, eikä liittynyt pelkästään roomalaisten valloituksiin.

Orjia hankittiin sodankäynnillä muita heimoja vastaan. Usein orjat myytiin työvoimaksi Rooman imperiumiin. Myös roomalaiset tienasivat hankkimalla sodankäynnillä orjia. Orjat tunnistaa taiteessa taivutetusta päästä ja kahleesta. Kalkkikivireliefi. 50–100 jaa, Mainz-Kästrich.

Näyttelyssä on esillä myös muutama hieno esimerkki germaanisten heimojen riimukirjoituksesta. Kirjoitus tunnetaan nimellä Futhark. Sitä käytettiin nimissä, muun muassa aseissa ja arjen esineissä. Nimi saattoi olla omistajan tai esineen. Näyttely kertoo, että riimut saattoivat myös olla suojaavan magian symboleita. Riimuihin lienee saatu vaikutteita latinalaisesta kirjoituksesta.

Yksi näyttelyn hienoista esineistä on luukampa, johon on riimuilla kirjoitettu sana harja. Suomen sana harja on balttilainen lainasana. Harjan (nykysuomen) merkitys ja käyttö esineenä on sinänsä kohtalaisen lähellä kampaa, mutta tekstiä ei ole yhdistetty suomeen, vaan sitä on arvailtu kamman omistajan nimeksi tai sotajoukon- tai sotilaan symboliksi (jotka ovat ilmeisesti myös yksi harja-sanan merkityksistä). Näyttelyssä on esillä myös luukampa, johon on riimuin kirjoitettu sana kampa (kamm). Joka tapauksessa harja-sanan etymologiasta olisi kiinnostava lukea perusteellisempi etymologinen selvitys. Vimose (Tanska). 160 jaa.

Näyttely tuo hyvin esiin uusia arkeologisia löytöjä ja uudistaa kuvaa germaanisen heimojen elämästä. Vaikka Neues Museumin myytteihiin ja ideologioihin keskittyvä osio jää ehkä vaikean näyttelytilan vuoksikin vaatimattomaksi, on se kuitenkin tervetullut lisä arkeologisen näyttelyn kokonaisuuteen.

Suomessa on Kansallismuseossa uudistettu kunnianhimoisesti pysyviä näyttelyjä ja sen osana myös esihistorian näyttelyä. Olisi toisaalta mielenkiintoista nähdä Berliinin näyttelyn tapainen erillinen esitys myös Suomen aluetta asuttaneiden ihmisten historiasta. Sekä Suomen esihistoriaan liittyvistä myyteistä, ideologioista ja historiantulkinnoista. Uutta tutkimusta ainakin on arkeologiasta, kielitieteestä ja geenitutkimuksesta.

 

Roomalaisvaikutteinen kilvenkupura.
200-luvulta jaa. Sachsen-Anhalt.

Museuminsel Berlin: James-Simon-Galerie + Neues Museum.

Germaaniset heimot. 18.9.2020-21.3.2021

Berliinistä näyttely siirtyy Bonniin.

Luettelo 640 sivua, 300 värikuvaa.

Valokuvat kirjoittajan, näyttelystä.