Berliini Turussa

Vuorotteluvapaani päätyttyä palasin Turkuun. Edessä on kiinnostavat kaksi kuukautta kaupungin museokeskuksen johtajana, ja sitten paluu takaisin Berliiniin. Näkymät WAMin työhuoneelta Aurajoelle ovat yhtä mukavat kuin ennen vuorotteluvapaatakin. 

Turku. Aurajoki ja Wäinö Aaltosen museo kesällä. Ajoittamaton kuva, Volker von Bonin, Museovirasto, Historian kuva-arkisto, Finna.


Berliinistä ei kuitenkaan pääse helposti eroon, vaan kaupungin kuvataide on ajankohtaista museoihimme lukeutuvassa WAMissa, kaupungin taidemuseossa.

Aloitimme reilu vuosi sitten WAMin galleriatilassa uuden toimintamallin. Reilun 100 neliön galleria nimettiin WAMx:ksi. Museo kutsuu vuosittain kansainvälisen asiantuntijan kuratoimaan gallerian ohjelmistoa kalenterivuodeksi. Ohjelma suunnitellaan yhdessä museon kuraattorien kanssa. Vuonna 2019 kuraattori Gina Buenfeld tuli Lontoosta, Camden Arts Centeristä.

Ajatuksena uuden toimintamallin takana oli yhteistyön kautta saada Turkuun esille nykytaiteen ajankohtaisia suuntauksia. Samalla yhteistyön kautta, yhdessä kuratoiden, museolle ja sen kuraattoreille kehittyisi ajan mittaan kansainvälinen yhteistyöverkosto.

Tänä vuonna asiantuntija on Berliinissä toimiva kuraattori Ece Pazarbaşı. Hän on työstänyt näyttelyohjelman otsikolla The Things We Are Made Of (Asiat, joista meidät on tehty). Vaikka juuri nyt ajankohtaiset pakolaisuutiset ja kansallismielisyyden ja viharikosten nousu Saksassa ja muuallakin Euroopassa kertovat toista, niin koostumme kuitenkin kaikki samoista alkuaineista. Ihmiset ovat oikeastaan samanlaisia.

 
Ece Pazarbaşı
Helmikuun lopussa WAMx:ssa avattu Sencer Vardarmanin (s.1970, Istanbul, asuu Berliinissä) näyttely Under the Mother Earth's Skin (Maaäidin ihon alla) aloittaa Pazarbaşın ohjelmiston. Sen se tekee komeasti. Hyvän tutkimuksen tai esityksen tapaan hän aloittaa teeman käsittelyn laajasta perspektiivistä. Hänen aiheensa ottaa kantaa myös ympäristöön, aiheeseen joka taitaa olla jollain tavalla esillä useimmissa nykytaidekatselmuksissa, ja oli myös ensimmäisen WAMx:n ohjelmiston suunnitelleen kattoteemana.
Sencer Vardarman
Vardarmanin teos on kolmikanavainen videoinstallaatio, Wounded Ground II. Teos on koottu avaruudesta otetuista kuvista, joissa erottuu ympäristötuhoja aiheuttaneita avolouhoksia, yhdestätoista eri maasta. Louhoskuvat on yhdistetty suuresta määrästä yksittäisiä satelliittikuvia. Kuviin on luotu kuvankäsittelyllä värit. Äärimmäisen taitavasti tehdyissä kollaaseissa avolouhokset muuttuvat epätodellisen kauniiksi taideteoksiksi. Varderman onkin kiinnostunut tiedotusvälineiden tai mainosten kuvastosta ja mediakuvien tarkoituksellisesta manipulaatiosta. 



Kuvat Sencer Vardarmanin WAMx -näyttelystä


Jonni Saloluoma, WAMin näyttelykuraattori kertoo vuoden 2020 yhteistyökumppanin löytyneen Saksasta, koska sinne museolla oli jo hyviä kontakteja. Myös Suomen Saksan -instituutti oli ratkaisevassa roolissa uusien kontaktien luomisessa.

Saloluoman mukaan Ece Pazarbaşı on työskennellyt aiemminkin Suomessa HIAPin kuraattoriresidenssissä, joten tuntee myös suomalaista taidekenttää. Pazarbaşı vieraili Turussa joulun alla ja melko nopealla aikataululla loimme yhdessä hänen ehdottamansa otsikon The Things We Are Made Of mukaan näyttelyohjelmiston.
Vardarmanin näyttelyn jälkeen nähdään WAMx:ssä berliiniläisen taiteilija Ulrike Mohrin hiiltä käsittelevä näyttely. Muita tämän vuoden taiteilijoita ovat Elsa Salonen, Elina Vainio, Fabian Knecht ja Andreas Greiner. Näistä taiteilijoista saksalaisia on neljä ja kaksi suomalaista, tosin suomalainen Elsa Salonen asuu ja työskentelee Berliinissä.

Kiinnostava vuosi tulossa. Tuskin voisi löytää ajankohtaisempaa aihetta kuin seuraava, Ulrike Mohrin hiili -näyttely





The things we are made of: Under the Mother Earth's Skin
Sencer Vardarman
WAMx 28.02.–29.03.2020 

Kommentit